Tuskien äitienpäiväkortti

Blogissa on ollut pitkään haudanhiljaista. Syynä tähän on kämpän remontti, jonka takia elämme kahdessa paikassa ja jatkuvan kaaoksen keskellä. Askartelupöydän luokse päästäkseni minun täytyy väistellä remppatyyppejä, kiivetä kassimuurin yli ja pyyhkiä pois sentti pölyjä. Itse pöytäkin on kaaoksessa. Ja aikakin kortilla. (Hehe, kortilla, heh.)

Nyt oli kuitenkin pakko ryhdistyä ja yrittää saada aikaiseksi edes äitienpäiväkortti. Ja sekin oli tuskan ja vääntämisen takana.

Olin pitkään suunnitellut tekeväni kortin, jossa pienen kirjekuoren sisältä lennähtelee ruusuja tai perhosia. Näitä on näkynyt Facebook-ryhmissä ja olen aina niistä tykännyt, mutta jotenkin en saanut ideaa toimimaan. Oli jo korttipohja koristepapereineen, kolme tai neljä eri kirjekuoriviritelmää, mutta ei. Mikään ei vaan toiminut.

Lopulta heitin ajatuksen romukoppaan ja lähdin vain leikkimään, ja tuloksesta tuli ihan söpö:










Hempeähän tämä on, mutta äidin makuun varmasti.






Sisäpuoltakin jaksoin poikkeuksellisesti vähän koristella.

Ajan puutteen takia melko simppelillä ja vaivattomalla kortilla mennään tällä(kin) kertaa. Paikkaan puutteita ostamalla jonkun kauniin kukan.

Osittain vaikeudet varmaan johtuivat siitä, ettei viime aikoina ole juuri ollut aikaa luovuudelle. Huomenna pääsen kuitenkin tutustumaan uuteen käsityötapahtumaan, Kässäfestareihin. Toivottavasti kadonnut inspiraatio löytyy sieltä!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Syntymäpäiväkortteja lapsille

Servettikortteja

Ensikertalaisen hartsikokeilut