Tekstit

Seinäjoen käsityömessut 2019 - Kukkia ja sidontaa

Kuva
Tänä vuonna Tampereen kädentaidot -messut jäävät minulta matkan vuoksi väliin (ja kyllä, ketuttaa), joten yritin paikata menetystä tutustumalla Seinäjoen käsityömessuihin, jotka järjestettiin 4-6.10. Messujen pienuus vähän yllätti. Olen pohtinut, että Tampereen messujen läpikäymiseen pitäisi alkaa varaamaan koko kolme päivää, mutta Seinäjoen messuhalli tuli käytyä helposti yhdessä päivässä läpi. Toisaalta se oli ihan mukavaa: ei tullut messuähky ja lähes joka kojuun jaksoi keskittyä. Messutunnelmaa ja -tungostakin oli ihan riittävästi: lauantaina kävijoitä oli muitaakseni lähemmäs 10 000. Messuilla mentiin melko kukkaisessa teemassa: samaan aikaan järjestettiin kukkien sidonnan suomenmestaruuskisa ja taidonnäytteitä oli esillä messuilla. Alla kaksi lempiasetelmaani, mutta muutkin olivat uskomattoman hienoja. Kukkiensidonta ja asetelmat ovat itselle täysin vieras maailma, joten tuntuu ihan käsittämättömältä, että joku osaa jotain tällaista. Tällaisen

Riipuksia polymeerimassasta

Kuva
Ostin keväällä korupohjasavimuotin ja löysin kätköistäni käyttämättä jääneen kamee-koru sokerimassamuotin, jonka vapautin saveilukäyttöön. Vähän metallihohtoainetta ja avot, tuloksena kaksi kokonaan massasta tehtyä riipusta: Tämä on vaan niin kivaa!! Tämä ruusukoristeinen oli paljon suuritöisempi. Ruusuissa on melkoinen näpertäminen, vaikka se mukavaa onkin.  En ole ihan vakuuttunut noista lehdistä, jostain syystä tuo vihreä väri pistää silmään liikaa. Lisäksi vetelin hopeaväriä vahingossa myös tuohon keskustan mustan osan vasempaan laitaan, murr. Mutta ehkä tämä silti menee käyttöön! Tämä onnistui mielestäni paremmin, vaikka aikaa menikin paljon vähemmän. Tuo "korupohjan"antiikkipronssinen vaikutelma on vaan niin ihana. Ikuisuuskysymys: mitä mä näillä kaikilla teen?

Korukuume jatkuu

Kuva
Näitä nyt syntyy. Olen ihan rakastunut tähän tekniikkaan, jossa korupohja täytetään savella ja koristellaan hieman kameekorun näköiseksi. Nyt vain pitäisi opetella tekemään muitakin muotoja kuin vain ruusuja. Lisäksi tein itselleni korvikset. Lemmikit ovat lempikukkiani, joten niillä mentiin. Minulla ei ole lävistyksiä korvissa, joten nämä ovat klipsikorvakorut. Tällaiselta näyttää päällä. Vähän epäilyttää, että ovatko nämä liian raskaat klipsikorvakoruiksi. Kauppareissusta selvisivät hyvin, mutta lenkille en taida laittaa. Nyt kun "harjoituskappaleet" on tehty, saatan tehdä vähän pienemmät seuraavaksi. Kunhan helteet vähän ensin hellittävät: kuumassa ilmassa polymeerisavesta tulee äkkiä liian pehmeää ja tahmeaa pikkutarkkaan työhön.

Massakoruja lisää

Kuva
Kesä on kamalan kiireistä aikaa sosiaalisesti, ja yksinyrittäjä ei paljon lomaile, joten askarteluun ja käsitöihin jää hävettävän vähän aikaa. Lisäksi kevään remppa verotti aikaa ja energiaa. Jotain olen sentään saanut aikaan. Polymeerikuumeelleni ei loppua näy, joten koruja on tullut värkättyä. Nämä on tehty leimaamalla akryylileimalla ja alkoholimusteella ohuelle massalevylle. Tosi kivan näköistä jälkeä saa aikaan (ainakin omasta mielestä) hyvinkin pienellä vaivalla. Vähän on vielä hakemista siinä, kuinka paksu levyn olisi olla. Noin puoli senttiä taitaa olla paras paksuus: ohuemmat ovat vähän liian hauraita ja taipuisia, mutta paksummat on sitten muuten hankalia. Näitä syntyi yhdessä illassa aika monta... Kun on hauskaa, minun on kauhean vaikea keskittyä laatuun määrän sijaan. Esimerkiksi riipusten muotoihin voisi kiinnittää enemmän huomiota. Lisäksi olen ihastunut korupohjien täyttymiseen massalla. Tässä vasemmanpuoleisissa koruissa on metallipohja, oikealla t

Exploding box ystävälle

Kuva
Sain tehdä synttärikortin ystävälle, ja exploding box -tyyppisen kortin kokeilu on jo pitkään houkutellut. Dramaattinen nimi on aika harhaanjohtava: käytännössä se tarkoittaa sitä, että laatikon sivut levähtävät itsekseen auki, kun kansi nostetaan. Oma boksini on hyvin yksinkertainen, mutta niitä voisi koristella vaikka miten tai tehdä esim. useita kerroksia sivuihin. Löysin ohjeen askartelulehdestä aikoja sitten, ja tein silloin yhden räjähtävän boksin testimielessä, mutta se ei päätynyt käyttöön. Se oli mielestäni aivan liian iso, joten tähän pienensin mittakaavaa reippaasti. Alkuperäisessä ohjeessa sivuilla oli mittaa 10 cm, minun boksissani 7 cm. Tässä kokeilin toistakin uutta tekniikkaa: kukkien tekemistä itse. Nuo persikanväriset pienemmät on itse leikattu (leikkurilla) ja muotoiltu. Niistä tuli ihan söpöt... mutta paljon on vielä harjoiteltava! Keltaisen kukan olen itse koonnut valmiista terälehdistä, sen vihreät lehdet olivat myös valmiita. (Pahoitt

Kässäfestarit 2019

Kuva
Kässäfestarit 2019 - kuvia ja tunnelmia. Lähinnä tunnelmia. Olen taas postaukseni kanssa myöhässä, mutta ehdinpä ainakin sulatella kokemusta riittävästi! Kässäfestarit järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa 10-11.5. Helsingin Kaapelitehtaalla. Mietin pitkään, kannattaako "pidemmältä" lähteä tutustumaan tällaiseen juuri perustettuun tapahtumaan, mutta uteliaisuus vei lopulta voiton. Onneksi! Tapahtumassa oli mukava, välitön fiilis ja se oli passelin kokoinen yhden päivän vierailuun. Perinteisissä medioissa en juuri nähnyt rummutusta tapahtumasta, mutta hyvin porukka näytti löytäneen paikalle. Myyjäpuolella tapahtuma oli melko vahvasti keskittynyt paperi- ja mixed media -askarteluun. Tämän puolen myyntikojuja oli kymmenkunta, lankoja ja kankaita yhteensä ehkä samanverran ja lisäksi muutamia koruaskarteluun ja muihin keskittyviä. Mukana oli toki myös käsityömyyjiä, mutta aika pitkälle DIY-meiningillä mentiin. Itselle parasta antia olivat erityisesti ulkomaisten leimailu-

Tuskien äitienpäiväkortti

Kuva
Blogissa on ollut pitkään haudanhiljaista. Syynä tähän on kämpän remontti, jonka takia elämme kahdessa paikassa ja jatkuvan kaaoksen keskellä. Askartelupöydän luokse päästäkseni minun täytyy väistellä remppatyyppejä, kiivetä kassimuurin yli ja pyyhkiä pois sentti pölyjä. Itse pöytäkin on kaaoksessa. Ja aikakin kortilla. (Hehe, kortilla, heh.) Nyt oli kuitenkin pakko ryhdistyä ja yrittää saada aikaiseksi edes äitienpäiväkortti. Ja sekin oli tuskan ja vääntämisen takana. Olin pitkään suunnitellut tekeväni kortin, jossa pienen kirjekuoren sisältä lennähtelee ruusuja tai perhosia. Näitä on näkynyt Facebook-ryhmissä ja olen aina niistä tykännyt, mutta jotenkin en saanut ideaa toimimaan. Oli jo korttipohja koristepapereineen, kolme tai neljä eri kirjekuoriviritelmää, mutta ei. Mikään ei vaan toiminut. Lopulta heitin ajatuksen romukoppaan ja lähdin vain leikkimään, ja tuloksesta tuli ihan söpö: Hempeähän tämä on, mutta äidin makuun varmasti. Sisäpuoltakin jaksoin p