Näillä käsillä

Eka kerta Jo muinaiset roomalaiset tekivät käsitöitä. Lähinnä olosuhteiden pakosta tosin. Oma taipaleeni alkoi samalla tavalla kuin monilla muilla suomalaislapsilla: seurakunnan kerhossa liimailtiin enkelikiiltokuvia vihkoihin ja sormimaalattiin kämmenten ääriviivoja paperille ja vähän pöytäänkin. Koulussa liimattiin puupaloista kattilanalusia ja tehtiin huovasta etanan muotoisia neulatyynyjä. Innokkaan askartelijan ja käsityöihmisen urani tyssäsi rättikässätunneilla, kun otettiin käyttöön ompelukone. Itku kurkussa nyhräsin lankoja paikoilleen, ratkoin kieroja saumoja uudelleen ja uudelleen ja juoksin open apuun, kun neula katkesi kolmatta kertaa saman tunnin aikana. Eikä niistä pakollisista villasukista ja tumpuistakaan oikein mitään meinannut tulla. Silmukat karkaili ja puikot putoili, ja äiti sen kantapäänkin taisi lopulta tehdä. Mitä vanhemmaksi tulin, sitä rumemmilta kaikki omat tuotokset alkoi näyttää. Piirrustukset olivat kömpelöitä. Askartelut lapsellisia. Kirjoituks